Kuntosali
Moven kuntosalille pääset treenaamaan omatoimisesti tiskiltä ostettavalla kulkukortilla. Liikuntakeskuksen tiloihin kuuluu kattavan laitevalikoiman lisäksi tatamilla varustettu ryhmäliikuntatila, jota on mahdollista käyttää vapaasti ohjatun toiminnan ulkopuolella. Vapaata tilaa on myös tekonurmirata, jota pitkin voi työttää vaikkapa painokelkkaa.
Liikuntakeskuksen tiloista löytyy myös oma tila perheen pienimmille, joten myös lapset ovat tervetulleita mukaasi salille! Lasten huoneesta löytyy esimerkiksi leluja, piirustusvälineitä sekä toiminnallinen pelikonsoli Wii.
Kuntosaliohjelmat
Selkeä treeniohjelma on tärkeä osa tehokasta treenausta, jotta saat salikäynnistä kaiken irti!
Henkilökohtainen kuntosaliohjelma auttaa sinua tavoitteidesi saavuttamisessa ja huomioi erityistarpeesi harjoittelussa. Ammattitaitoisen ohjaajan avulla treenaaminen on turvallista ja tuloksia syntyy, eikä aikaa mene hukkaan salilla pyöriskellen! Liikuntakeskus Movessa kuntosaliohjelmat laatii PT Pasi Outila, jolta saat tarvittaessa kattavan ohjauksen myös kuntosaliharrastuksen aloittamiseen.
Personal training – PT-palvelut
Enemmän irti treeneistä personal trainerin kanssa!
Liikuntakeskus Moven tarjontaan kuuluu laadukas, yksilöity pt-ohjaus Pasi Outilan toteuttamana. PT soveltuu niin aloittelevalle kuin kokeneellemmakin treenaajalle, sillä valmennukset räätälöidään aina henkilökohtaisten tavoitteiden mukaisesti. Pasilta saat tukea kokonaisvaltaiseen kehitykseen niin kuntosalin kuin ruokavalionkin suhteen!
Hieronta
Hyvinvointia arkeen hieronnalla!
Liikuntakeskus Moven valikoimaan kuuluu myös koko kehoa rentouttava klassinen hieronta. Hieronta vilkastuttaa verenkirtoa, lisää aineenvaihduntaa sekä auttaa palautumaan harjoittelusta. Koko kehon hieronnan lisäksi valikoimasta löytyy myös jännitystä ja kipua lievittävä niska-hartiahieronta. Hieronnat liikuntakeskuksen hierontatiloissa.
Harrasteryhmät
Lisäbuustia liikuntaan erilaisista lajeista!
Liikuntakeskus Moven tiloissa pyörii myös erilaisia harrasteryhmiä, kuten Krav Maga.
Kysy lisää Pasilta pasi@liikuntakeskusmove.fi
Tietoa uusista ryhmistä lisätään sivuille piakkoin!