Moven säännöt

Liikuntakeskus Moven säännöt:
Moven säännöt ovat nähtävissä nettisivuillamme ja Moven ilmoitustaululla.
Sääntöjen noudattaminen on tärkeää turvallisen ja viihtyisän treeniympäristön takaamiseksi.

KULUNVALVONTAKORTIN KÄYTTÖEHDOT
1.Kortti on henkilökohtainen, eikä sitä saa luovuttaa toiselle henkilölle.
2.Kortin kadotessa on siitä ilmoitettava välittömästi henkilökunnalle
3.Yli viikon kestävästä sairausajasta on ilmoitettava, mikäli haluaa korvausta menetetystä treeniajasta. Korvaamme menetetyn ajan vastaavalla määrällä uutta aikaa.
4.Kulunvalvontakortti on AINA näytettävä lukijaan salille tullessa.
5.Kulunvalvontakortin panttihinta on 9 euroa.
6.Jokaisella aukioloaikojen ulkopuolella Movessa treenaavalla on oltava oma voimassa oleva kulunvalvontakortti.
7.Kulunvalvontakortin väärinkäyttö johtaa kortin käyttöoikeuden sulkemiseen.

MOVEN PELISÄÄNNÖT
1.Kuntosalin ikäraja on 15-vuotta. Sitä nuoremmat treenaajat tarvitsevat kuntosalin omistajalta luvan sekä huoltajan läsnäolon ollessaan treenaamassa.
2.Sali voi päättää tilaisuuksista tai teemapäivistä, jolloin treenaaminen ei ole mahdollista. Näistä tiedotetaan aina hyvissä ajoin ilmoitustaululla ja nettisivuillamme. Lapsia ei saa tuoda harjoittelualueelle turvallisuussyistä.
3.Turvallisuussyistä salilla on tallentava kameravalvonta.
4.Sali ei vastaa kadonneesta tai anastetusta omaisuudesta.
5.Sisätiloissa tupakointi ja päihteiden käyttö on kielletty. Päihtynyt kuntoilija voidaan poistaa salin tiloista.
6.Liikkuminen sisätiloissa on sallittu vain sisäjalkineissa. Ulkojalkineet jätetään naulakolle, niille varattuun paikkaan. Ulkovaatteet tulee säilyttää naulakossa tai pukuhuoneessa.
7.Rikkoutuneista laitteista tulee heti ilmoittaa henkilökunnalle.
8.Yleisen viihtyvyyden ja turvallisuuden vuoksi pyydämme noudattamaan siisteyttä ja järjestystä Moven tiloissa.
9.Palauta käyttämäsi painot takaisin niille kuuluville paikoille.
10.Jokainen kuntoilee oman kuntonsa mukaisesti ja on siitä vastuussa. Tapaturmien varalle jokainen on velvollinen itse huolehtimaan vakuutusturvasta.
11.Huomioi harjoitellessasi muut treenaajat ja pidä huolta yhteisestä hyvästä ilmapiiristä.
12.Pyydä henkilökunnalta apua tarvittaessa. Autamme mielellämme sinua!
13.Saavu varaamallesi jumpalle ajoissa, jotta ehdit ottaa tarvittavat välineet ennen jumpan alkua.

Hyviä treenejä, toivottaen Moven väki!